Arkhimedeen piste?

Olen tässä viimeisen parin viikon aikana herännyt ajatukseen, minkä yksi suurimmista antiikin Kreikan tieteilijöistä, filosofi, fyysikko, tähtitieteilijä, matemaatikko ja insinööri Arkhimedes esitti jo noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua: ”Rise above oneself and grasp the world.” -Ark Lisää

Tolkun tie – Vetoomus yhteiskuntarauhan ja järkevän keskustelun puolesta

Muistatteko, kun vuosi sitten alkoi niin kutsuttu turvapaikkakriisi? Se tuli voimalla median ja somen kautta jokaiseen kotiin, työpaikalle ja pysyväksi osaksi keskustelukulttuuriamme. Se toi yhteiskunnallisen keskustelun osaksi kaikkien arkea, heidänkin, joita polarisoitunut maahanmuuttodebatti ei v Lisää

Sukupuolineutraloituja sananparsia

”Ensi vuoden alusta Suomen kouluissa ei enää puhuta tytöistä ja pojista, jos kouluille annetut suositukset toteutuvat”, kertoi Helsingin Sanomien Nyt-liite eilen. Sukupuolettomuutta kohti kulkevan koulun kunniaksi, otetaanpa muutama entisajan elämänkoulun opinkappale, eli liuta suomalais Lisää

Populismi kukkii Hattulassa

Kuntavaalien lähestyessä alkaa Hattulan valtuustossa populismi kukkia. Pentti Pietilä (kesk.) haaveilee tekojääradasta ja kokoomus esittää, että kunta takaisi jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yhden harrastuksen. Iso peukku toki näistä, mutta aloitteiden ajoitus on kummallinen. Jos Hattula e Lisää

Pähkähullu Suomi

Näin unta, että Suomi oli tullut hulluksi. Siinä ensin Susanna Koski totesi televisiossa, että missä tahansa voi nähdä tekemätöntä työtä. Ei kuulemma tarvitse kuin katsoa metsään junan ikkunasta, niin sitä työtä riittää, vaikka millä mitalla. Työttömät vastasivat innokkaasti huutoon ja ympäri Suomea Lisää

Moraalipaniikin terrori

Kuinka moni tuntee termin ”moraalipaniikki” sisällön? Minusta jokaisen yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneen ja aikaansa seuraavan ihmisen on tärkeää tuntea tämä termi ja ilmiö. Sosiologian professori Stanley Cohen (1942-2013) on kirjoittanut aiheesta tutkittuaan kahta vastakkaista Lisää

”Nato lisää vakautta Itämerellä” -toiveajattelu

Iltalehti kertoi eilen illalla, että Wall Street Journalin tietojen mukaan Nato hylkää Venäjän – Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteesta – tekemän ehdotuksen transponderien käytöstä Itämerellä. Ehdotus Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi ei siis Natolle käy. Jää Lisää

Havelilaista valtiomieshenkeä etsimässä

Sain kuukausikaupalla kestäneen luku-urakan vihdoin päätökseen, kun menneellä viikolla pääsin maaliin Michael Zantovskyn kirjoittaman Vaclav Havelin elämänkerran kanssa. Elämänkerta teki lähtemättömän vaikutuksen. Havel on niitä harvoja malliesimerkkejä poliitikosta, joka ei käyttänyt ansaitsemaansa Lisää

Jäljet pelottavat

Lehdessä seisoi jälleen tänä aamuna, että korot ovat todennäköisesti nollassa tai jopa negatiivisia vielä vuosia. Ja Suomen hallituksen ”valtioviisaat” kuitenkin leikkaavat kaikesta! Leikkauksilla tavoitteeksi asetettu 110 000 uutta työpaikkaa on valitettavasti haihattelua, joka ei tule Lisää

Valtuustoa ei tule supistaa Hattulassa

Hattulan kunnanhallitus päätti maanantaina 6.6. Pentti Pietilän (kesk.) esityksestä esittää valtuustolle sen koon rajaamista 27-jäseniseksi. Supistamisen perusteleminen marginaalisilla säästöillä on populistista edustuksellisen demokratian halventamista ja päätöksen ajankohta on täysin väärä. Oikea Lisää
css.php