Turkki – Hyvä syy pysyä Naton ulkopuolella

Nato-maa Turkki ampui tiistaina alas ISIS-pommituksia suorittamassa olleen venäläishävittäjän, jonka se sanoo loukanneen maan ilmatilaa. Tapahtuman johdosta Turkki kutsui Nato-maat heti hätäkokoukseen. Turkin reaktio on siinä mielessä erikoinen, että kun kesäkuussa 2012 Syyrian ilmatorjunta ampui al Lisää

Kanta-Häme jäämässä ilman päivystyssairaalaa

Yle uutiset uutisoi tänä aamuna haltuunsa saamasta kartasta, jonka mukaan Kanta-Häme olisi jäämässä ilman omaa päivystyssairaalaa. Uutisen mukaan hallitus on päättänyt, että päivystäviä sairaaloita on tulevaisuudessa vain 12, eikä Kanta-Hämeen Keskussairaala kuulu kaavailuihin. Tämä uutinen tulee so Lisää

Hallitus harjoittaa tehokasta kaatumista

Hallitus hylkäsi ensin tehokkaan katumisen ja alkoi harjoittaa sotesotkun myötä tehokasta kaatumista pääministeri Juha Sipilän (kesk.) esitettyä eilen illalla julkisen uhkauksen, että hän kävelee aamulla presidentin puheille, mikäli keskustan sote-malli ei kokoomukselle kelpaa. No ei ollut aamuun me Lisää
css.php